Arvostelussa Sons of Anarchy

Kurt Utterin luoma ja vuonna 2008 ensi-iltansa saanut Sons of Anarchy kertoo Kaliforniaan sijoittuneesta kuvitteellisesta moottoripyöräkerhosta ja sen perustaja Teller-Morrowin perheestä. Perheen voimahahmoihin kuuluvat äiti Gemma (Katey Sagal), isäpuoli Clay (Ron Perlman) ja poika Jackson (Charlie Hunnam), joka nousee sarjan aikana moottoripyöräkerhon johtoon.

Sons of Anarchy on voittanut Golden Globe –palkinnon ohella kahdeksan muuta palkintoa sekä lukuisia ehdokkuuksia. Sarjassa nähdään armotonta väkivaltaa, vahvoja tunteita, perheen välisiä konflikteja ja yhteiskunnan sisällä tapahtuvaa taistelua. Charlie Hunnam onnistuu tekemään erittäin hyvää roolityötä esittäen kolmekymppistä miestä, joka tasapainoilee perhe-elämän ja rikollisen moottoripyöräkerhon välillä.

Charlie Hunnamin esittämän Jacksonin, usein myös vain Jax, lisäksi sarjaan on valittu onnistunut näyttelijäkaarti. Sarjan henkilöhahmot ovat onnistuneet niin kuvitteellisina hahmoina kuin vahvoina näyttelijöinäkin. Heidän inhimillisyytensä, lähes jokaiselle tutut perheriidat, vaikeat valinnat ja surut koskettavat katsojaa, sillä vaikka suurin osa juontuukin moottoripyöräkerhon valinnoista, jokainen katsoja osaa löytää samoja epätoivon hetkiä omasta elämästään.

Sarjan vaikuttavimpia ominaisuuksia on sen kyky rikkoa rajoja ja käsitellä muun muassa perhearvoja ja lojaalisuutta tavalla, jota ei monista muista sarjoista samalla rajulla ja verisellä tavalla löydy. Sarjassa vaarallisten moottoripyöräkerhojen jäsenet saavat surmansa yksi toisensa jälkeen, joka tietenkin on täysin uskottavaa, mutta toisaalta vaikeuttaa katsojan kiintymistä jatkuvasti vaihtuviin hahmoihin.