Netflix

9971390-netflix-facility-in-silicon-valleyEnnen television ja sarjojen katselu oli tarkkaa puuhaa. Viikko-ohjelmistosta alleviivailtiin lempiohjelmia ja mietittiin kuinka organisoida rutiinitoimet, jotta ehtisi lempisarjan tai pitkään odottamansa elokuvan alkaessa vastaanottimen äärelle. Viime aikoina television katselu on harpannut useamman askeleen eteenpäin, eikä suosikkiohjelmien katselu ole enää sidoksissa aikatauluihin.Netflix on yhdysvaltalainen palvelu, joka tarjoaa tilauspalveluna elokuvia ja sarjoja asiakkailleen. Se on perustettu jo vuonna 1997 ja listattu myös pörssiin. Netflixin suurin asiakaskunta on ehdottomasti kotimaassaan Atlantin tuolla puolen, mutta sillä on myös laajat markkinat muualla maailmassa. Palvelu toimii tällä hetkellä 41 maassa ja tavoittaa kaiken kaikkiaan noin 40 miljoonaa asiakasta. Netflix hankkii sarjat ja elokuvat palveluunsa tuotantoyhtiöiltä, samoin kuin televisiokanavatkin. Netflix tekee tuotantoyhtiöiden kanssa sopimuksen tietyn ajan puitteissa. Viime vuosina se on aloittanut myös oman tuotantonsa, jota se tarjoilee yksinoikeudella asiakkailleen.Netflixiä voi katsoa erilaisilla älylaitteilla kuten älypuhelimilla, tableteilla, pelikonsoleilla jne. Suomeen palvelu rantautui 2012 ja nykyisin asiakkailla on mahdollista valita kolmesta eri paketista, joiden kuukausipaketin hinnat vaihtelevat 7,99 – 11,99 € välillä. Uusien käyttäjien on mahdollista saada Netflix ilmaiseksi kokeiluunsa. Palvelun käyttö on helppoa: sisään kirjaudutaan oman tilin kautta ja noin vain käyttäjän valittavana on tuhansia elokuvia ja sarjoja.